Keskiviikkona koulussamme oli poikkeuspäivä, Osuuskuntapäivä.
Kokoonnuimme aamusta yhdessä käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoiden ja opettajajien kanssa sisustusalan luokkaan.
Ensin Osuuskunta Saosao :n jäsenet kertoivat meille toiminnastaan ja miksi siihen kannattaisi liittyä.
Ohjelmassa oli lisäksi mielenkiintoisia vieraita, nimittäin Kaksitvå:n suunnittelijat. He tulivat kertomaan yrityksestään ja matkastaan huipulle :)
Muutamia Kaksitvå :n tuotteita
Nettisivuille pääset tästä
Pääsimme myös toteuttamaan luovuuttamme.
Meille nimittäin jaettiin valkoiset A-3 kokoiset paperit ja
saimme tehtäväksi leikellä lehdistä vaihtuvan aiheen ja musiikin soidessa.
Taon jälkeen leikatut kuvat oli sekoitettu ja pääsimme suunnittelemaan uusista kuvista
t-paita -printtiä jollekkin firmalle :D Paperit vaihettiin aina musiikin loppuessa,
joten jokainen teki osansa useampaan paperiin ja näin syntyi "upeita" kollaaseja.
Sitten niille keksittiin liikeidea ja firma, jolle tuotteita myytäisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti