lauantai 25. tammikuuta 2014

Näyttelyjulisteen suunnittelua tiimeissä

Perjantaina koko supertiimimme oli koolla.
(Tiimiimme kuuluu lisäkseni sisustustekstiilin Sirkku, sisustuspuolen Petra ja Sini sekä puupuolen Iina)

Kaikki opiskelijat suunnittelevat pientiimeissä yhden juliste-ehdotuksen helmikuun 14 - 28. päivä järjestettävään istuinnäyttelyyn, johon me olemme itse suunnitelleet ja toteuttaneet istuimen.

Meillä oli tiimin kanssa aika selvät sävelet mihin suuntaan lähdemme julistetta viemään ja saimmekin kaiken valmiiksi suunniteltua. Enää vain toteutus puuttuu :)

Tässä ensimakua
Istuva mies, lähde googlen kuvahaku

Pääideana istuva hahmo jonka alla ei ole istuinta. Istuimen voi siis itse kuvitella ja me opiskelijat tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja istumiseen näyttelyssä.

Toinen otsikko vaihtoehto meillä oli "Missä haluat tänään istua?" Itse pidin sitä parempana, mutta enemmistö voitti ja yllä olevalla otsikolla mennään :)

Julisteeseen tulee mahdollisesti vaalean harmaa pohja ja Sirkku tekee istuvasta hahmosta luionnosmaisen hienon monivärisen taidepläjäyksen ;)

Suunnittelimme myös tapaa, jolla istuimet ovat esillä. (n. 60 istuimesta näyttelyyn pääsee siis abt 20 kappaletta)

Päätimme, että jokaiseen tuotteen yläpuolelle tai oheen tulisi myös tuotenimi ja suunnittelija, kartongista leikatusta "istuvasta hahmostamme".


tiistai 21. tammikuuta 2014

Puuhommissa & Frank

Tänään tiistaina olimme Mariankadun puutyösalissa. Tarkoituksena oli valmistaa istuimen puuosia. 

Ainiin tosiaan en olekaan kertonut istuimestani vielä mitään.


Suunnitelmissa on siis vanhasta pyörän satulasta tehty baarijakkara. 

Ja hänen nimensä on Frank. Kerron myöhemmin tarkempaa suunnitelmaani;)


Tämän päivän antia:


Onneksi opettaja sai tehtyä nämä jalat minulle. Toki olin mukana seuraamassa, mutta niistä isoista koneista en olisi kyllä yksin selvinnyt.



Liimasin muutaman puupalikan yhteen ja laitoin puristimeen. Niistä on tulossa välikappale tuolin jalkarakenteeseen.


Teippaushommia


Tässä jaksossa suunnittelemme ja toteutamme myös visualistitiimeissä ikkunateippaukset koulun henkilökunnan tiloihin ( 4 ovea ).

Ikkunoiden tulee olla teipattu niin, ettei sisälle näy juurikaan, mutta että sisältä näkee jos joku on ovella. Toivomukseksi esitettiin myös ettei teippi olisi liian koristeellinen ja että se sopisi ympäröivään tilaan.

Mun tiimissä on Lilli ja Eve ja meidän pääideana on tehdä graafiset ikkunat. Kalanruoto- ja kolmiokuviot ovat suunnitteilla.

Jokainen meistä toi maanantaiksi käsintehtyjä luonnoksiaan ja esitteli ne luokalle.
Maanantaina teimme jokainen myös illustrator -ohjelmaa käyttäen teippauskuviot.

Itse suunnittelen kalanruotokuviota vaaka-tasossa, jossa on muutamia "aukkoja". Toisena ideana minulla on aita, johon teen kalanruotomaista puukuviota.

Kuvia sitten myöhemmin:)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kevään työssäoppiminen

24. helmikuuta edessä olisi toinen työssäoppiminen ( 7 vkoa).
Aijemmin blogissani riemuitsin meneväni myös toiseen työssäoppimiseeni Ivana Helsingille, mutta suunnitelmani ovat nyt muuttuneet :D

Varmistin nimittäin paikan Iittala/ Arabiasta! Pääsen mm. visualistien mukaan "kentälle" tekemään esillepanoja/somistuksia. Erilaista kokemusta siis luvassa. Mielenkiinnolla odotan :)

Kuva otettu täältä
Kuva otettu täältä

Kuva otettu täältä


Kuva otettu täältä





tiistai 7. tammikuuta 2014

BacktoSalo


Vuosi on vaihtunut, huikea työssäoppimisjakso ja kahden viikon loma takana.

Täällä sitä ollaan Salossa taas. Koulu alkoi tänään. Ilma on synkkä ja sateinen.

Tänään meidät jaettiin pientiimeihin, jossa oli aivan uusia kasvoja.

Porukkamme vähän hajoaa sillä olemme yhdessä puu-, sisustus- ja sisustustekstiilialan kanssa tämän jakson.

Jakso on nimeltään tuotekehitys. Jokaisen tehtävänä on mm. suunnitella ja
toteuttaa "istuin" tämän 6-7 viikon aikana.

Hypätään siis aivan uudelle alueelle. Puutöitä ja ompelua ei ole juuri tullut tehtyä ala- ja yläasteen jälkeen. Haastetta siis luvassa.

Mieli on odottava ja mietteitä täynnä.

En tehnyt mitään kummepia uuden vuoden lupauksia. Yhden voin kuitenkin luvata..

Otan rennon asenteen tähän vuoteen, en vaadi itseltäni liikaa, heittäydyn elämän virtaan;)



Mites olis tämmöinen istuin?