torstai 31. lokakuuta 2013

RATIA KUVAUKSISSA @ HELSINKI


Päätin viime perjantaina raahata Ratian lyhdyn viikonlopuksi Helsinkiin, sillä halusin kokeilla muutamia ideoitani ja harjoitella kuvaamista :)


Minusta Arabianranta on aivan loistava kuvauspaikka Ratian "henkeä/maailmaa" ajatellen.

Sunnuntaina sattui hyvä tuuri ja aurinko porotti niin kauniisti,
 että oli lähdettävä aikasin aamusta kuvausreissulle !
Äiti lähti mukaan kuvausapulaiseksi :)


 Reissu venyikin muutamaan tuntiin, mutta nautin tosiaan kuvaamisesta:)!

Erityisesti minua alkoi kiehtomaan ajatus arkkitehtuurin muotojen hyödyntämisestä valokuvauksessa.



TÄSSÄ PÄIVÄN KUVIA:


Huuruinen ikkuna aamulla

"Kattokuvauksissa"









Turvallista matkaa


Rannassa















Mun suosikki, koivumetsä:)







 
Pitkospuut


























Iltakuva


Monikäyttöinen lyhty ;D








O -päivä


Keskiviikkona koulussamme oli poikkeuspäivä, Osuuskuntapäivä.

Kokoonnuimme aamusta yhdessä käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoiden ja opettajajien kanssa sisustusalan luokkaan.

Ensin Osuuskunta Saosao :n jäsenet kertoivat meille toiminnastaan ja miksi siihen kannattaisi liittyä.

Ohjelmassa oli lisäksi mielenkiintoisia vieraita, nimittäin Kaksitvå:n  suunnittelijat. He tulivat kertomaan yrityksestään ja matkastaan huipulle :)






Muutamia Kaksitvå :n tuotteita




Nettisivuille pääset tästä


Pääsimme myös toteuttamaan luovuuttamme.
Meille nimittäin jaettiin valkoiset A-3 kokoiset paperit ja
saimme tehtäväksi leikellä lehdistä vaihtuvan aiheen ja musiikin soidessa.

Taon jälkeen leikatut kuvat oli sekoitettu ja pääsimme suunnittelemaan uusista kuvista
t-paita -printtiä jollekkin firmalle :D Paperit vaihettiin aina musiikin loppuessa,
joten jokainen teki osansa useampaan paperiin ja näin syntyi "upeita" kollaaseja.

 Sitten niille keksittiin liikeidea ja firma, jolle tuotteita myytäisiin.










tiistai 29. lokakuuta 2013

Sisustus elokuvasta Marie Antoinette


Saimme käytettäväksi 10 000 euroa kahden huoneen sisustukseen.  Tehtävänä oli luoda elokuvan hengen mukaiset sisustukset moderneilla kalusteilla ( 1950-luvulta tähän päivään).



KYLPYHUONE





TUOTTEET:
Peili, 
Anttila, 19,90 €
Hana, 
Light in the box80,379 €
Allaskaappi, IKEA, 210 €

Juliste, 
All Posters, 9,99 €
Purkit, Aarikka, 
Kodin 1, yht. 170 €
Jakkara, 
Uutta kotiin129 €

Valaisin,
Uutta kotiin, 67 €
Matto, 
Pentik, 24 €

Terälehdet 1000 kpl, 
Decorahouse, 19 €
Tuoksukynttilä, 
Pentik, 9,80 €
Lasimalja, IKEA, 2,99 €
Koukut 4 kpl, H&M, 5,85 €
Amme, 
Anttila, 999 €

Yhteensä: 1, 746.909 €

MAKUUHUONE





TUOTTEET:

Peili, Kalusteniemi,  89 €
Vaasi, Norr 11, 93,6 €
Sermi, Kodin 1, 74,90 €
(Kengät, Brandos , Minna Parikka, 325 €)
Koristelehti, Svenskt Tenn, 36,60 €
Jakkara, Uutta Kotiin, 129 €
Koukkunaulakko, SisustusNostalgia, 19,90 €
Pöytävalaisin, Svenskt Tenn235.69 €
Tyyny, Nordic Design collective, 102,30 €
Herätyskello, IKEA, 5,99 €
Lehmäntalja, IKEA, 179 €Kattovalaisin, IKEA, 69 €
Sänky, IKEA, 169 €
Päiväpeitto, H&M79,95 €
"Yö"pöytä, Svenskt Tenn, 858,10 €

Yhteensä: 2,467,03 €

Heta neuvoi minulle, että picasassa pystyy poistamaan kuvista "varjot".

Tälläiseltä kuvani näyttää siis ilman varjoja.



Olen sommitellut kuvat kuitenkin "varjojen " kanssa joten tämä näyttää ehkä hieman hassulta.

Tulevissa töissä aijon tätä kyllä hyödyntää :)

Asukokonaisuus elokuvasta Marie Antoinette


Katsoimme luokan kanssa elokuvan Marie Antoinette.

 Juonen sijaan keskityimme elokuvan visuaaliseen maailmaan ja ympäristöön. Elokuvaan liittyen saimme useita tehtäviä.


Yhtenä tehtävänä oli luoda elokuvan hengen mukainen asukokonaisuus tämän ajan vaatteista.


Katselin Ivana Helsingin Rotterdam -vaatesarjan mekkoja ja löysin sieltä paljon rokokoo -henkisiä mekkoja.





Tuli pieni valinnanvaikeus mekkoa valitessa.. Päädyin kuitenkin allaolevaan siniseen mekkoon.





TUOTTEET

Takki, Nelly.com, 349,95 €

Sukkahousut, Gina Tricot, 7,95 €Mekko, Ivana Helsinki, ei hintaa :s
( hinta välillä 100-300 €, kun katsoo muiden mekkojen hintoja )

Korvakorut, Nelly.com, 19,95 €Laukku/Lompakko, Aukia, Guess, 65 €
Rannekoru, Nelly.com42,95 €
Käsineet, Zalando.fi, tuote kadonnut sivuilta ?

Kännykän kuoret, Top Shop, 10 €
Korkokengät, Brandos, Minna Parikka, 325 €


Yhteensä n. 1020 €

torstai 24. lokakuuta 2013

Photoshoppia

Photoshopin opettelua! Kokosin tähän joitakin koulussa käymiämme asioita.


Resoluutio
Resoluution täytyy olla vähintään 300 pixeliä, jotta
> kuva on tarpeeksi laadukas lehteen
> kuvan kokoa pystyy myös suurentamaan ilman pikselöitymistä.

(Image size - löydät yläpalkista painamalla " Image")




Kuvan rajaus




Kuvan terävöitys


> Aloita Duplikoimalla layeri !
















Tallennus


> Tallennusmuodon voi itse valita, minä otin JPEG -muodon.
> Muista valita JPEG-valinnoissa Large file niin saat parhaan mahdollisen laadun.







tiistai 22. lokakuuta 2013

Rairai Ratiaa

Kävimme tänään aamupakkasilla ottamassa harjoituskuvia Ratian joulu-fiiliskuvaa varten.
Ulkona oli todella kylmä ja aika oli niukilla. Yllätyin kuinka hienoja kuvia saimme otettua vaikka
 sormet ja aivot ja varpaat ja siis ihan kaikki oli aivan jääässä.

Joudumme ehkä menemään vielä ottamaan uudet kuvat tai
 turvautumaan photoshoppiin sillä sähkötolpat pitää saada ainakin pois :)


Kuvan laatu muuttui kun lisäsin ne tänne bloggeriin, katso paremmat kuvat täältä!




Sähkötolpat :S